Pääsiäisen
aikaan pienet noita-akat kiertelivät toivottamassa naapurustolle elämän onnea
ja terveyttä. Palkakseen he saivat herkullisia suklaamunia. Virpomisen myötä monet
pienet lapset saavat tilaisuuden tervehtiä täysin ventovieraita ihmisiä ja
opetella siinä samalla, miten tuntematonta ihmistä puhutellaan. Omalle ovelleni tuli vain fiksuja ja ystävällisiä noitia, jotka
kysyivät: "Saako virpoa?" ja tottahan minulle saa onnea toivottaa. Toivon
kovasti, etteivät nuo pienet virpojat kovin usein joutuneet kohtaamaan tylyjä
arkielämän trulleja.
Mielestäni virpominen on hauska perinne ja tuo iloa molemmin puolin. Arkielämässä harvoin ehditään kysyä, mitä toiselle kuuluu saati sitten toivottaa hyvää vointia. Kevään pahimman flussa-aallon keskellä tai alkaessa ainakin itse toivon, että virpojieni pajuvitsoissa oli tehoa!
VIRPOI
VARPOI VITSA UUS,
KAUNIS
NIIN KUIN KUKKIVA KUUS,
ELÄMÄN
ONNEA TOIVOTAN SULLE...
T. Satu-ope
Kommentit
Lähetä kommentti