Järki käteen - aamunavaus

Oletko koskaan miettinyt, mitä vierustoverisi päässä liikkuu? Tiedäthän, se poika siinä vieressä, josta kukaan ei oikein pidä. Se joka on vähän outo. Sellainen, no, kyllä sinä tiedät. Aina vähän omissa maailmoissaan, pukeutuu vähän jännästi, ei juuri puhu ja istuu aina yksin ruokalassa ja välitunneilla.

Tai se tyttö siinä toisella puolellasi. Se, joka vastaa opettajille vähän liian pitkästi, tulee ehkä vähän liian hyvin toimeen opettajien kanssa. Se lellikki. Se, joka ei pukeudu niin kuin muut tytöt. Eihän sillä ole merkkivaatteita, mitkä lie kirpparilta revityt rytkyt niskassaan hiihtelee. Ei se koskaan meikkaakaan. Ja ihan varmasti on lepakko, ei sillä voi olla ketään kundia, ei varmasti. Friikki.

Mietitäänpä. Mietitäänpä nyt kerrankin ihan kunnolla. Ehkäpä niilläkin kahdella on tunteet, vai mitä? Ehkäpä sitä poikaa satuttaa joka ikinen kerta, kun joku lyö, sanoo sen järkikin. Ehkä tuo poika miettii, miksei kukaan pidä hänestä. Ehkä jokainen kerta, kun hänet valitaan viimeisenä joukkueeseen, kun opettaja joutuu määräämään hänelle parin parityössä, kun hän joutuu raahautumaan syömään yksin – jälleen kerran -, ehkä se kaikki satuttaa. Tuottaa enemmän tuskaa kuin uskotkaan.

Ehkä sitä tyttöäkin satuttaa joka ikinen nälväisy ”lepakko, lellipentu, hikke, homo, friikki”, jokainen tönäisy, jokainen ilkeä nauru, jokainen nenänvartta pitkin vilkaisu, mulkaisu, ulos jättäminen, naurunalaiseksi saattaminen, selän kääntäminen.  Kuvitelkaa itsenne vastaavaan tilanteeseen. Ei kovin miellyttävä tunne?

Voisin lyödä vaikka vetoa, että puoletkaan teistä ei juuri äsken kuvitellut itseään tuohon tilanteeseen. Otetaanpa uusiksi. Sulje silmäsi. Rentoudu. Voit vaikka nojautua käsiesi varaan pulpetille, jos siltä tuntuu. Hengitä syvään.

”Kävelet käytävällä. Huomaat tutun joukkion. Kolme poikaa. Voi ei. Hengityksesi kiihtyy, kämmenesi hikoavat. Tältä käytävältä ei ole muita portaita alas, et pääse luokkaan muuten kuin tuon porukan edestä kävelemällä. Nielaiset. Kiihdytät askeleitasi, harpot käytävää pitkin toivoen, ettei sinua huomata. Myöhäistä, yksi pojista näkee sinut ja virnistää kavereilleen. Kiihdytät askeleitasi vielä lisää. He lähtevät seuraamaan, ja portaiden luona he tuuppaavat sinut alas. Kaadut portaisiin, isket polvesi. Saat onneksi tasapainon kuriin, etkä lyö päätäsi. Kyynelet kihoavat silmiisi. ”Mene tappamaan ittes homo” kuulet selkäsi takaa. Nielet kyyneleesi ja menet tunnille, etkä kerro kellekään. Et opettajalle, et vanhemmillesi. Kannat tämän kaiken yksin, ettei kiusaaminen pahene.”

Avaa silmäsi. Onko rentoutunut olo? Ei taida olla. Taitaa tuntua pahalta? Hyvä, se oli tarkoituskin. Joka päivä jotakuta kiusataan. Opettajat eivät voi olla kaikkialla ja nähdä kaikkea, eivätkä erottaa kiusaamista ja kiusoittelua. Koulussa saattaa vallita viidakon lait, jolloin opettajalle kertominen voi jopa pahentaa, ikävä kyllä. Mutta kerro ystävillesi. Kerro jollekulle. Kiusaajat ovat loppujen lopuksi heikompia kuin sinä, he pelkäävät. Älä anna heidän musertaa, taistele. Olet vahvempi.

Jos näet kiusaamista, mene väliin. Vieressä seisominen on passiivista kiusaamista. Parhaimmillaan saatat pelastaa jonkun hengen. Toistuva kiusaaminen johtaa mielenterveydellisiin ongelmiin, masennukseen, itsemurhaan. Älä anna sen tapahtua. Mene väliin, yhdessä olette vahvempia.

Ja kiusaajat; järki käteen nyt. Kiusaaminen on pahinta mitä voit tehdä. Sanat satuttavat yhtä lailla kuin nyrkit. Tiedätte sen itsekin. En tiedä mikä motiivi juuri sinulla on kiusaamiseen, mutta voin luvata ettei se ole tarpeeksi hyvä. Lopeta kiusaaminen, jo tänään. 

Sofia L. 9. B