Minun Suomeni: Sarvinen

Vene pysäköi laiturin reunaan. Hyppään veneestä nitkuvalle laiturille. Mökki häämöttää edessä. Päivä on vielä pitkä. Laittaisimmeko saunan lämmite? Kannamme kamamme kauemmas. Punasavinen ovella, pieni mutta kantava.

Kömmin saunaan illan hämärtyessä. Sinä odottelet mökillä. Pistät ruoan tulille. Saunasta hipsutellessa kuu valaisee taivaalla. Juurinen polku saisi minut muuten kompastumaan. Odotat keinutuolissa kiikkuen. Ruoka pöydälle pantuna.

Käymme unille. Minä sängylle, sinä sohvalle. Verhojen välistä kuu kajastaa huoneeseeni. Se pitää minut hereillä. Kuulen sinun kuorsauksesi viereisestä huoneesta. Unta ei tule.

Sade ropisee ikkunaan. Kuulen sinun töllystävän ulos. En vielä jaksa nousta. Havahdun hihkaisuusi. Juoksen luoksesi. Sarvineen löntystelee, jolkottelee. Puusta ruoan ottaa, matkaa jatkaa.

Raahustamme rantaa kohden. Oliko tämä viimeinen vierailu? Syksyn illat hämärtyvät. Haluatko lähteä? En minäkään. Katsomme pimenevää iltaa. Tähti, toinenkin pilkahtaa esiin.

Emme lähde vielä. Tilaisuus houkuttelee liikaa. Sitten näemme sen - Sarvisen. Hän jolkottelee pihan poikki. Vettä maistaa. Emme liiku. Vanha tuttava, mutta pelottava.

Sarvinen katoaa. Rauhallisesti astellen kuljemme mökille. Ilta on niin pimeä. Juuret takertuvat jalkoihin, mutta jatkamme matkaa. Sata tähteä. Enemmän. Tuhansia. Miljoonia. Otava. Löysit sen pitkän etsinnän jälkeen. Illan hämärässä mökin savupiippu savuttaa. Savu sekoittuu yön pimeyteen ja vesipisarat putoilevat maahan. Näin on hyvä. 

Kuvat: Satu M.