Rehtorin kevätjuhlapuhe luokille 7-9 30.5.2020

Kun aloitimme elokuussa tämän lukuvuoden, emme osanneet aavistaa, miten lukuvuoden päätämme.
Tämä kevät jää meille kaikille mieleen poikkeuksellisten olojen vuoksi. Teille 9. luokkalaisille tämä kevät jää mieleen myös elämän risteyskohtana peruskoulun päättyessä ja uuden elämänvaiheen alkaessa.

Seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaisille niin kuin meille kaikille etäopetuksen alkaminen oli uusi asia samoin kuin lähiopetuksen alkaminen uudelleen erityisjärjestelyin.

Opettajat ja ohjaajat otitte melkoisen digiloikan oppilaiden kanssa monimuoto-opetuksen alkaessa.
Vanhemmille etäopetus toi lapsen koulunkäynnin näkyväksi uudella tavalla. Niin vanhempina kuin opettajina saimme nuorista erilaisen käsityksen oppijoina, niin heidän vahvuuksistaan kuin tuen tarpeesta.

Itselleni henkilökohtaisesti tämä kevät on yhden työelämävaiheen päättyminen. Siirryn ensi lukuvuoden alusta uuteen tehtävään.

Tämä kevät on kasvattanut meitä kaikkia huomaamaan, että asiat eivät ole itsestään selviä. Kaikkeen emme voi varautuu. On nopeastikin pystyttävä tekemään suuriakin muutoksia. Nämä poikkeukselliset viikot ovat saaneet meidät arvostamaan entistä enemmän elämän tärkeimpiä asioita:
- terveyttä
- läheisiä
- ystävyyttä
- yhdessä tekemistä
- tavallista turvallista arkea

9. luokkalaiset olette saavuttaneet kasvussanne tietyn vaiheen lapsuudesta nuoruuden kautta kohti varhaisaikuisuutta. Päättötodistus on osoitus siitä, että kykenette pitkäjänteiseen ja määrätietoiseen työhön. Olette saavuttaneet tietoja ja taitoja jatko-opintoihin. Opintomenestys on tärkeää. Mutta tärkeämpää on, millaisia ihmisiä teistä kasvaa. Miten te kohtelette muita. Millaista ilmapiiriä te luotte ympärillenne. Arvokkuus mitataan sillä, mitä annamme muille, ei sillä, mitä saamme itsellemme. Uskaltakaa heittäytyä hetkeen ja iloita saavutuksestanne. Älkää pelätkö epäonnistumisia. Älkääkä sitä, että asiat, joista unelmoitte, voivat viedä kauankin.

Seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaiset lukekaa saamanne lukuvuositodistus ensin niin, missä olette onnistuneet ja sen jälkeen, missä tarvitsette harjoitusta.

Kiitos henkilökunnalle haastavan kouluvuoden menestyksellisestä läpiviemisestä. Kiitos kaikista yksittäisten oppilaiden kohtaamisista. Aikuisina roolinne on tärkeä nuorten rinnallakulkijoina.
Kiitos vanhemmille. Te olette tänä lukuvuonna ottaneet erityisen roolin koulun ja kodin yhteistyössä.

Kiitos Pyörön koulu ja kaikki Pyörön vuosieni oppilaat. Teidän vuoksi työ rehtorina on ollut merkityksellistä.

Kaikille aurinkoista ja voimaannuttavaa kesälomaa ja teille 9. luokkalaisille onnea jatko-opintoihin ja elämään.

Onni on unelmoida - pyrkiä pienestä suureksi.
Onni on ahkeroida – tehdä haaveita todeksi.

-Erja Kokkonen, Pyörön koulun rehtori-

Kommentit