Helmikuu helisyttää taas puiden oksien jäähelmiä
"Tilleri tinainen kehrä, katajaista kuorta myöten." Vanha arvoitus viittaa pihkaan, tuohon havupuusta irtoavaan liimamaiseen ja hyväntuoksuiseen tahnaan.
Teini-iästä muistuu mieleeni kirpeän huvittava tilanne. Olin juuri ottanut hiuksiini permanentin eli kestokiharat. Minun olisi varmaankin pitänyt olla lukemassa läksyjä mutta sen sijaan kapusin puuhun yhdessä kaverini kanssa - kuin oravan poikanen konsanaan. Kiharani ulottuivat niin laajalle ympäri päätäni, etten hallinnut niitä ja tietenkin tahmea pihka imaisi hiukseni otteeseensa.
Pihkalla kivetetyt kutrit vähän harmittivat mutta tuon tilanteen herättämät tunteet kantavat vielä näihin päiviin asti. Olin onnekas, että sain kiipeillä puissa ystävän kanssa. Tapamme mukaan otimme metsäretkelle eväsleivät mukaan ja söimme ne kuusen alla jutustellen. Kaverini oli oikea Runeberg lausuessaan: "Kyllä Suomen luonto on sitten kaunis." Se oli meille arvokas tapa olla yhdessä, olla luonnossa.
Helmikuussa on aika muistaa kaveria, toveria, ystävää, myös sitä arempaa kanssaihmistä. On aika laskea mäkeä, nauttia valostuvista päivistä ja raittiista ulkoilmasta. Ehkäpä siinä samalla joku onnekas myös pikkuriikkisen pihkaantuu!
Hyväntahtoista helmikuuta kaikille!
Satu-ope
Kommentit
Lähetä kommentti