Lukuvinkki


Punahännän uni

Punahännän uni (Redtail´s dream) on suomenruotsalaisen Minna Sundbergin tekemä nettisarjakuva.  Sitä päivitetään kuusi kertaa viikossa eli sunnuntaita lukuun ottamatta joka päivä.

Punahännän uni kertoo 24-vuotiaan Hannun ja hänen koiransa Villen seikkailusta Pikku-Repolaisen unessa, jossa he yrittävät saada kotikylänsä ihmiset takaisin ihmisten maailmaan ennen kuin he kaikki ajautuvat Tuonelaan. Pikku-Repolainen hoputtaa heitä hoitamaan asian ennen kuin muut ketut hoksaavat hänen ”sössineen” homman, joka hänelle annettiin. Matkan varrella he kohtaavat monia vastoinkäymisiä, joista he selviävät joskus onnella, joskus saumattomalla yhteistyöllä.

Sarjakuvassa huomaa myös, että suomalainen mytologia on keskeisessä osassa, vaikkei tässä sampoa etsitäkään. Esimerkiksi Kokko-lintu ja Tuonelan joutsen mainitaan useaan otteeseen. Myös hiisiä ja rautakauden onnenmerkkejä näkyy siellä sun täällä.

Joka kerta, kun he saavat osan väestä turvaan, Ville-koira muuttuu joksikin muuksi eläimeksi, kuten hylkeeksi tai karhuksi. Tämä ei kuitenkaan vaikuta hänen luonteeseensa, mikä on hauskaa, koska Hannun pessimistisyys ja Villen optimistisuus ovat usein vastakkain. Ville osaa puhua unimaailmassa, jossa he ovat ja toimii usein heidän eläintulkkinaan ja kulkuvälineenään. Ville osaa toimia myös henkilönä, joka patistaa Hannun puhumaan muille ihmisille silloin, kun se olisi viimeinen asia, jonka hän tekisi.

Punahännän unta päivitetään kuudesti viikossa, mikä on huikea urakka, kun on vilkaissut, miten yksityiskohtaista työtä taiteilija tekee. Sitä voi myös lukea sekä englanniksi että suomeksi, mistä voi olla apua englannin opiskelussa ja muuten vain. Tekijän suomen kieli ontuu paikoin, mutta englannin kielessä on enemmän tuntemattomia sanoja, joten kannattaa kokeilla itse, ja katsoa kumpi on parempi.

Punahännän uni on ainakin vilkaisemisen arvoinen nettisarjakuva, jota kuitenkin helposti jää seuraamaan, koska juoni etenee koko ajan. Suosittelen kaikille fantasiasta ja hiukan vähemmän vakavasta tekstistä pitäville.


Olli Huusko

Kommentit