Entäpä jos haluaisit lähettää kaverille viestin mutta et tietäisikään, millaisia merkkejä pitää latoa peräkkäin, jotta niistä muodostuu tervehdys m-o-i? Tätä ongelmaa Mikael Agricola puntaroi 1500-luvulla. Hän teki valtavan työn luodessaan perustan suomen kirjakielelle. Agricola joutui miettimään, miten merkitään suhiseva S-äänne tai tärisevä R ennen kuin niistä saattoi raapustaa sanoja paperille. Agricola joutui myös pohtimaan, mitkä sanat olisivat sellaisia, että eri-ikäiset ihmiset eri puolilla Suomea voisivat ymmärtää ne samalla tavalla. Esimerkiksi helsinkiläinen etsii kukkakaupasta kaunista kukkaa, kuopiolainen kaunista kukkoo. Pohjanmaalaiselle itikka on lehmä, meille inha, inisevä siivekäs.
Puhuttuna suomen kieli on helppo vastoin yleistä luuloa. Meillä on vain kahdeksan vokaalia ja kolmetoista konsonanttia, joilla voimme rakennella sanoja. Vältämme myös kirjaimia, jotka vaativat vahvoja puhelihaksia, kuten B tai D. Meillä A ja Ä eivät pääse samaan sanaan, koska ne eivät soi suussamme harmonisesti. Pääset siis helpolla. Suomen kielen mittavimpia sanoja lausuttaessa voivat puhelihakset puutua, mutta moniko todella tarvitsee pisintä hyväksyttyä sanaamme epäjärjestelmällistyttämättömyydelläänsäkäänköhän (Tiede.fi).
Kirjoitettua kieltä sitovat tietyt säännöt, jotta kirjakieli olisi kaikille yhteinen. Onneksi jokainen voi puhua, pulista, pälpättää, höpöttää, löpöttää, pölöttää, jutustella, jaaritella, huastella ja lörpötellä suomen kieltä ihan omalla tyylillä.
"Don`t worry, be happy" siis "elä hötkyile, ollaav vua ku ee oltaskaa".
T. Satu-ope
PS. Yllä olevan sutkauksen ja muita savolaisjuttuja löydät osoitteesta
Aapo P. 8 B.
Kommentit
Lähetä kommentti