Lukuvinkki kesäksi


 EI MIKÄÄN HALTIJATARINA

Miekat kalahtelevat sotatantereella. Tämä ei kuitenkaan ole mitään Harry Potter-fantasiaa, jossa hyvä voittaa, vaan suosikkihahmojen puolesta pitää oikeasti pelätä. Kyseessä on George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu.

Nyt jo viidennen osan ensimmäiseen niteeseen suomennettu sarja kertoo Westerosin, Seitsemän kuningaskunnan mahtisukujen armottomasta ja kierosta valtakamppailusta. Tarinan keskiössä on Starkin, pohjoisen mahtisuvun luoviminen valtaistuinpelin karikossa. Sarja alkaa siitä, kun Starkin suvun tyyssijaan, Talvivaaraan (kirja on suomennettu ennen kaivosongelmia), saapuu tieto kuninkaan kouran, valtakunnan toiseksi arvovaltaisimman henkilön kuolemasta. Syntyy epäilys siitä, ettei kuolema olisikaan niin luonnollinen kuin miltä näyttää. Niinpä Ned Stark, Talvivaaran Lordi, lähtee saatuaan ylennyksen kuninkaan kouraksi Kuninkaansatamaan tarkoituksenaan tutkia asiaa. Ennen kuin Starkit huomaavatkaan, suku on sekaantunut syvälle valtaistuinpeliin, jossa pienikin virhe voi olla kohtalokas.

Kirjan hahmot ovat moniulotteisuudessaan armottomia ja omaa etuaan ajavia. Kirjan tuotemerkki onkin täysin moraaliton julmuus ja armottomuus. Martinilla tuntuu myös olevan pakottava tarve saada hahmonsa hengiltä, mikä sarjan synkkyyden huomioon ottaen sopii oikein hyvin. Hahmojen hengissä pysymisen epävarmuus onkin se Tulen ja jään laulun ydin tehden sarjasta varsin koukuttavan.

Kyllä sarjassa rakkauttakin nähdään, mutta Martin ei päästä lukijaa helpolla tässäkään suhteessa. Kaikkeen liittyy joku moraalia koetteleva kysymys tai ristiriita.

Tulen ja jään laulu on loistava sarja lukijalle, joka ei halua mitään aivan perusfantasiaa, vaan myös tuoreempaa näkökulmaa. Sarja ei kuitenkaan ole missään nimessä heikkohermoisia varten johtuen siitä, miten paljon julmuutta ja väkivaltaa  Martin pistää lukijansa lukemaan.


Aapo P. 9. B

Kommentit

  1. Itsekin luen ekaa osaa parhaillaan ja suosittelen lämpimästi!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti