HAUSKA HARRASTUS TUOTTAA ILOA

Tällä viikolla vietämme Pyörön koulussa harrastamisen teemaviikkoa. Kasiluokan oppilaat kirjoittivat kynänteroitusharjoituksena ajatuksiaan harrastamisesta. Nappaapa tästä itsellesi vinkki, jos kaipaat uutta harrastusta tai ihan vain ajanvietettä.


Seuraan päivättäin animea, vaikka ei löytyisi paljon aikaa. Tähän liittyy kaikki fanfictioiden lukeminen, cossaaminen eli cosplay eli omaksi lempihahmoksi pukeutuminen, ja OTP-shippien tekeminen ja niiden kannustaminen. Lempi animejani on vaikea valita, kun moni jakaa TOP5:n sijoja. Kyllä sitä laulettuakin tulee, kun tutun animen opening soi. 

Harrastan laitesukellusta, joka on minulle pakkomielle ja intohimo, koska olen heikkona veteen ja sen alaiseen maailmaan. Se on tosi sopiva harrastus minulle, koska veden alla saa rauhoittua eikä tarvitse murehtia muuta maailmaa. Siellä on niin paljon  kiinnostavaa katsomista ja voi rauhassa lipua eteenpäin. 


Valokuvaus on ihanaa. Jos saa taltioitua hetken, muisto juuri siitä hetkestä pysyy aina kirkkaana ja siihen voi aina palata. Tykkään ottaa tilannekuvia. Ihmiset ovat silloin parhaimmillaan, kun he eivät poseeraa tai esitä mitään.

Minä harrastan metsästystä. Siinä on parasta luonnossa oleminen. Aikaiset aamuherätykset eivät haittaa paljon, vaikka joskus pitää herätä jo aamuneljältä.

Pyöräilyn hyviä puolia ovat maiseman vaihtuminen ja raittiin ilman saaminen. Riippuu tietenkin, missä ajaa. Kunto pysyy ylhäällä. Alueen tuntemus, varustus, kunto ja mieli auttavat parantumaan tässä lajissa. Varustus on tosin kallis ja varusteet pitää muistaa huoltaa.



Kommentit