PYÖRÖN KOULU ENSI KERTAA TAISTON ALUEFINAALIIN


Suomen eri liikuntajärjestöt pyrkivät liikuttamaan suomalaisia koululaisia. Pyörön koulu on aktiivisesti mukana Taistossa.
 
Taisto on kampanja, jossa Suomen yläkoulujen oppilaat haastetaan kehittämään omaa lihaskuntoaan ja kisailemaan muita kouluja vastaan. Tänä vuonna harjoiteltiin erityisesti naruhyppyä, punnerruksia, leuanvetoja, dippejä sekä lankutusta. Parhaat tulokset saaneet koulut pääsevät jatkokilpailuihin, joissa kilpaillaan nelihenkisin joukkuein (2 tyttöä ja 2 poikaa).

Pyörön koulu pääsi tänä vuonna ensi kertaa jatkoon ja osallistui Itä-Suomen aluefinaaliin Joensuussa. Finaaliin oli päässyt mukaan alueen 12 parasta koulua. Pyörön joukkue ylsi kisassa hienosti seitsemännelle sijalle vaativalla Taisto-radalla. Karsinnan neljä parasta joukkuetta etenivät televisioitavaan Taisto-finaaliin, joka pidetään tänä vuonna Vantaalla. Mukana samassa karsinnassa olivat mm. kaksinkertainen hallitseva Suomen mestari ja viime vuoden hopeajoukkue, joten taso oli kivikova. Pyörön joukkueeseen kuuluivat: Kiia Sjösted, Salli Kolehmainen, Mohamed Algaim ja Miika Kettu. Joukkue lupasi kisan jälkeen, että ensi vuonna lähdetään parantamaan tulosta!

Kommentit