Viikolla 15 vietimme yläkoulussa teemaviikkoa. Teemana oli harrastaminen, sen hyödyt ja erilaisuus. Viikon kohokohta oli näyttelijä Mikko Rantanivan vierailu koulussa tiistaina.












Tiistaina järjestimme auditoriotilaisuuden, jossa häntä haastatteli muutama oppilas. Haastattelun lopuksi yleisö sai kysyä häneltä kysymyksiä. Oppilaat kysyivät esimerkiksi hänen työpäivistään ja yleisesti näyttelemisestä. Kysymyksiä yleisöltä tuli paljon, ja huomasi, että näytteleminen kiinnostaa oppilaita.















Haastattelun jälkeen saimme hieman testata näyttelijän taitoja. Emme kertoneet hänelle etukäteen mitään siitä, että hän joutuisi improvisoimaan meille tunnetiloja runoja lukiessaan. Saimme myös nähdä hänen esittämänsä tanssiesityksen, jossa hänen tehtävänään oli kuvailla fiiliksiään tanssimalla. Hienoja liikkeitä oli! =D


Yleisö piti näyttelijästä paljon. Hän sai oppilaat ja opettajat nauramaan ja häntä kehuttiin paljon jälkikäteen. Oli mahtavaa, että koulumme sai tällaisen vieraan. Kenties hän antoi innostusta jollekin aloittaa näyttelemisen...

Ella Mustonen 8H

kuvat Ilkka Kokkonen