...Nurkkapöydässä istuessa ja tarkkaillessa erilaisia ihmisiä alkaa päässä pyöriä väkisinkin oman tulevaisuuden suunta. Haluaisin käydä lukion, kirjoittaa pitkän matikan, englannin, äidinkielen, kemian ja psykologian. Haluaisin opiskella uuden kielen ja matkustaa serkkujen tykö Australiaan. Haluaisin oppia surffaamaan ja muuttaa Tampereelle opiskelemaan psykologiaa, kilpailla tankotanssissa ja oppia soittamaan Paranoidia kitaralla. Mutta kuka tietää, jos kymmenen vuoden päästä istun tässä samaisessa nurkassa, täällä samassa kahvilassa tietämättä, minne olen suuntaamassa seuraavaksi. Mitä jos kiinnostus asioihin, jotka nyt kiinnostavat, lopahtavat ja haluankin vain jäädä paikalleni?
En niinkään pelkää tulevaisuutta. Odotan hetkeä, kun kaikki valinnat, joita olen elämässäni tehnyt, saavat yhteisen merkityksen. Palapelin palat loksahtavat kohdalleen ja näen, miksi olen juuri nyt tässä pisteessä. Kaikki valintani, joita pidin huonoina, ovatkin yht`äkkiä ajaneet minua pisteeseen, jossa olen. Kaikella on tarkoitus.
Pelkään vain, että unohdan elää. Jätä tilaisuuksia käyttämättä ja ohitan mahdollisuudet. Pelaan kaiken niin varman päälle, että elämästä katoaa mielenkiinto ja yllätyksellisyys. En ota riskejä, koska pelkään, että ne muuttavat kaiken, vaikka juuri se mielestäni on elämässä hienoa. Kaikki on epävarmaa, eikä koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kaikki on uutta ja jännittävää, eikä koskaan saa sanoa "ei koskaan", sillä ei voi tietää, jos asiat, joita on joskus vannonut vihaavansa, ovatkin niitä suosikkeja. Eikä koskaan saa unohtaa rakastaa - maailmaa, tätä hetkeä, menneisyyttä eikä ainakaan antaa pelon hallita elämää.
(Teksti on ote 9. luokkalaisen tytön vapaa-ajallaan kirjoittamasta tekstistä.)
Kommentit
Lähetä kommentti