Nuori, uskalla heittäytyä kirjojen pariin!

Haastattelimme kuopiolaisen jääkiekkoseura Kalpan päävalmentajaa Sami Kapasta hänen lukuhistoriastaan ja -tottumuksistaan. Kapanen tunnustaa lukevansa välillä jopa kävellessään pitkin jäähallin käytäviä. Kirja saattaa olla mukana myös syödessä. Pitkille pelimatkoille kirja lähtee itsestäänselvyytenä mukaan, joskus jopa englannin kielisenä. Erityisesti nuorena kirjojen avulla karttui myös kielitaito. Välillä lukemiseen tulee myös pakollisia taukoja. Kapanen vertaa itseään lukijana pesusieneen. Hän haluaa imeä tietoa itseensä. 

Kapanen kertoo aina olleensa kiinnostunut historiasta. Historiallisista aiheista häntä kiehtovat egyptiläinen kulttuuri, inkakulttuurit, toinen maailmansota sekä Suomen talvi- ja jatkosodat.

Kirjat merkitsevät Kapaselle myös terveyttä ja hyvinvointia. Kirjallisuuden avulla Kapanen haluaa ymmärtää itseään sekä pelaajia, joita hän valmentaa. Positiivisuus on asia, jota arjessa on välillä vaikea noudattaa mutta myönteinen ajattelutapa tuo lopulta paljon hyvää omaan ja toisten työhön. Myös erilaiset ruokavalioon liittyvät kirjat antavat tärkeää tietoa terveellisestä ravitsemuksesta. Julkisuuden henkilöiden elämäkertoja lukiessaan Kapanen selvittää, millaisia asioita heidän menestyksensä takana on. Kapanen on myös vahvasti sitä mieltä, että levollisimmat unet saa kirjan kautta.


Lempikirjaa Kapanen ei osaa valita. Mielikirjailijoistaan Kapanen mainitsee mm. yhdysvaltalaisen jännityskirjailijan James Pattersonin sekä suomalaiset dekkaristit Ilkka Remeksen ja Marko Kilven. Dekkarit ovat lajina Kapaselle mieleisiä, koska ne viihdyttävät.

Sami Kapasen viesti nuorille on selkeä: ”Uskalla heittäytyä uusiin asioihin. Uskalla olla erilainen kuin monet kaverit. Kirjan lukeminen ei ole dorkaa. Päinvastoin se on coolia. Lue tuntemusten mukaan: jos tuntuu, että nyt kaipaat viihdettä ja jännitystä, lue fiktiota, dekkareita ja jännitystä. Jos haluat saada tietoa ja vastauksia kiinnostaviin kysymyksiin, paneudu tietopohjaisiin kirjoihin. Kirjat voivat auttaa hahmottamaan tulevaisuutta. Kaikki kirjat eivät ole pitkäveteisiä ja tylsiä.”

Lämmin kiitos Sami Kapaselle mukavasta suhtautumisesta lukuprojektiamme ja nuorten asiaa kohtaan. Tsemppia Kalpalle tuleviin koitoksiin!

Teksti ja kuvat: Satu Meriläinen

(Tämä haastattelu kuuluu Pyörön koulun äidinkielenopettajien suunnittelemaan ja toteuttamaan Lukutsemppaus-projektiin, jonka tarkoituksena on tuttujen, kuopiolaisten roolimallien avulla innostaa nuoria lukemaan. Haastattelujen pohjalta tuotetaan myös Lukutsemppausvideoita, joita katsotaan äidinkielentunneilla.)

Kommentit