Kotitaloustunneilla käydään taistelua ruokahävikkiä vastaan

Ruokahävikki Suomessa
Suomessa tuhlataan vuosittain 400 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa. Ruokahävikillä tarkoitetaan ruokaa, joka on alun perin ollut syömäkelpoista, mutta joka syystä tai toisesta päätyy roskiin tai biojätteeksi. Koko maailmassa noin 30 % kaikesta tuotetusta ruoasta päätyy hävikkiin. Suomessa kaikesta syömäkelpoisesta ruoasta haaskataan koko elintarvikeketjussa peräti 10–15 prosenttia. Eniten ruokaa menee hukkaan kotitalouksissa.

Ruokahävikki kotitalouksissa
Suomessa kotitaloudet heittävät ruokaa vuosittain roskiin 120–160 miljoonaa kiloa, joka vastaa noin 7800 rekka-autollista ruokaa. Henkeä kohti tuotamme kotitalouksissa noin 23 kiloa ruokahävikkiä vuodessa, mutta määrät vaihtelevat paljon eri kotitalouksien välillä. Luonnonvarakeskuksen tutkimusten perusteella pelkästään kotona syntyvä hävikki verottaa jokaisen suomalaisen lompakkoa noin 125 €:lla vuodessa. (Lähde: Luonnonvarakeskus, LUKE) 

Ruokahävikki kotitaloustuntien teemana
Ruokahävikki liittyy opetussuunnitelmassa kestävän kehityksen teemaan. Kotitaloudessa kiinnitämme tänä keväänä huomiota erityisesti ruokahävikkiin ja tähteiden käyttöön. Valmistamme tunneilla ruokaa tähteistä ja suunnittelemme aterioita ”mitä kaapista löytyy” -periaatteella. 9.-luokkalaiset pääsevät suunnittelemaan ja valmistamaan aterian S-market Pitkälahden meille varaamista hävikkiruoista. 8.-luokkalaiset ovat tällä viikolla miettineet , mitä tehdä ruoaksi, kun kaapista löytyy jauhelihaa, perunaa, riisiä, pastaa, maitotuotteita ja kasviksia perus kuiva-aineiden lisäksi. Alla kuvia 8.-luokkalaisten loihtimista aterioista. 

Teksti ja kuvat Leena Litmanen

















Kommentit