Nuorten ajatuksia kiroilemisesta

Kiroileminen on asia, joka tuntuu nykypäivänä räjähtäneen korville. Kiroilemista puolustellaan mm. sillä, että olisi aika astua nykyaikaan ja sallia voimasanojen käyttö. Kiroilemisen sanotaan puhdistavan ja vahvistavan ihmisen mieltä. Kiroilu lieventää sekä fyysistä että henkistä kipua. Suomi kuuluu kärkikastiin Euroopan kiroilevimpien maiden joukossa (HS 26.11.2017). Sen kerrotaan juontavan juurensa sotaisesta historiastamme.

Juttelimme tällä viikolla muutamien oppilasryhmien kanssa kiroilemisesta. Oli kiinnostavaa kuulla nuorten ajatuksia. Nuoret ovat sitä mieltä, että kiroilu on paha tapa, josta on vaikea päästä eroon. Se on opittu jossakin vaiheessa alakoulua, silloin, kun alkoi herätä kapina aikuisten sääntöjä vastaan. Nuoret tuumailevat, että kiroilu oli ja on osa itsetunnon kohottamista. Olet vähän suurempi persoona, kun uskallat horjuttaa aikuisen mielenrauhaa lausumalla sopimattoman sanan. Pian kiroilusta muodostuukin niin normaali osa arkipäiväista vuorovaikutusta, ettei asiaan tule kiinnitettyä edes huomiota.

Nuoret pohtivat, että kiroilu on sallittua silloin, kun oikein pahasti suututtaa tai ärsyttää – ja teinejähän ärsyttää aina. Nuoret kertoivat huomauttavansa kaverille, jos tämä kirota pärskyttää koko ajan. ”Kylläpä tyyppi kiroilee paljon” on tyypillinen huomautus. Nuorten mielestä kiroilemisesta on myös vaikeaa tehdä noloa asiaa mutta myötähäpeää kaverin puolesta kyllä koetaan, jos kiroilu alkaa olla ihan holtitonta. Kiroilevat pikku lapset huvittavat yläkoululaisia. Nuoret eivät näe järkeä siinä, että 8-vuotias tyyppi hokee naisvartalon sopukkaa. 

Kysyin, eivätkö nykyihmiset enää välitä, millaisen kuvan antavat itsestään? Nuoret vastasivat, että siinähän se pointti juuri onkin. Kiroilemisella halutaan nimenomaan saada mainetta. On kuitenkin nuortenkin mielestä eri asia, millaista mainetta sillä saadaan. Kiroilu ei kuulemma sovi nuorelle, joka panostaa kouluun. Oppilaat olivat myös sitä mieltä, että tutussa seurassa tulee käytettyä kieltä, joka hirvittää vierasta ihmistä. Kaveri kuulemma tietää, mihin synkkä huumori perustuu. Ysiluokkalaiset pohtivat nettimeemien ujuttautuvan hyvässä ja pahassa nuorten ja lasten kieleen. Vaikka jotain meemiä ensin paheksutaan ja sen idioottimaisuudelle naureskellaan porukalla, aletaan meemiä sitten kuitenkin vitsillä viljellä omassa kielenkäytössä. Välillä nuoret unohtavat katsoa ympärilleen, kuka vitsit myös kuulee. 

Kysyin, miten kiroilun saisi kitkettyä pois. Nuoret olivat sitä mieltä, ettei mitenkään. Jos kiroilu kielletään kokonaan, saa se aikaan vain uhmaa ja – kiroilua. Asiasta jutteleminen voisi kuulemma avata silmät ja – korvat. Nuoret sanoivat, että aikuiset voisivat puuttua kiroiluun topakammin. Suun peseminen saippualla ei kuulemma lasta riko. 

Niin, mitäpä me aikuiset voisimme tähän sanoa – voi perskutarallaa ja sillin silimät.

T. Satu-ope