Joulun ja uudenvuoden välipäivinä hiljaisessa koulussa

Kirjoitan tätä joululoman arkipäivinä hiljaisessa koulussa muistellen kolmea hienoa joulujuhlaa:

* Pitkälahden esikoululaisten ja 1-2–luokkalaisten reippaita laulu- ja leikkiesityksiä
* Pyörön 1-6–luokkalaisten tunnelmallisesti rakennettua ohjelmaa
* 7-9–luokkalaisten juhlaa, jonka 9. luokkalaiset olivat suunnitelleet joulun tunnelman etsimisen teemalla.

Tänä vuonna toin jokaiseen joulujuhlaan rehtorin tervehdyksen joulupukille lähetettynä kirjeenä vähän muunnellen juhlijoiden iän huomioiden. Tässä kolmesta kirjeestä vielä yhdeksi yhdistellen:

Rakas joulupukki!
Terveiset täältä Pitkälahden ja Pyörön kouluista Kuopiosta. Täällä on ahertanut syksyn aikana iloinen joukko esikoululaisia ja 1-9 –luokkalaisia ja henkilökuntaa koulumme kolmessa rakennuksessa.

Meille tärkeää on viettää joulujuhlia perinteiden säilyttäjänä ja yhteisöllisyyden tukena. Olemme olleet pääsääntöisesti kilttejä, joskus kuitenkin vähän vilkkaita. Mutta sehän on positiivinen ja hyvä asia, jos energia suuntautuu oppimiseen. Erityisesti olemme tänä syksynä harjoitelleet hyviä tapoja: toistemme kuuntelemista, tervehtimistä, kiittämistä ja anteeksipyytämistä. Rakas joulupukki, toisitko kuitenkin jonkun taikasaippuan, jolla kuvainnollisesti voisi pestä suut joiltakin isommilta oppilailta rumista sanoista.

Toivoisimme, että toisit joululahjaksi kirjan ja koulumme pienimmille aikuisilta; äideiltä, isiltä, mummeilta, ukeilta ja kummeilta lupauksen lukea ja tutkia kirjoja yhdessä. Kovasti tutkijatkin ovat huolissaan lukutaidon heikkenemisestä. Lukuharrastuksen aloittaminen on kuin minkä tahansa muun harrastuksen aloittaminen. Tuloksia ei synny ensimmäisellä kerralla juoksuharrastustakaan aloitettaessa vaan pienin askelin. Aloitetaan lukuharrastus vaikka muutamasta sivusta päivässä.

Paketissa voisi olla isommille myös ihan tavallinen herätyskello, ettei kännykkää tarvitsisi ottaa makuuhuoneeseen mukaan. Silloin kun on suurempi houkutus tutkia illan ja yön pimeimpinä hetkinä, mitä maailmalla tapahtuu ja mitä kavereille kuuluu. Enkä muuten minäkään ole joulupukki ollut tässä asiassa kovin kiltti. Paljon paremmin jaksetaan koulussa ja töissä, kun nukutaan hyvin.

Toivelistalla voisi olla myös joku liikuntaväline tai kausikortti liikuntaharrastukseen. Jos joulupukki tuot lahjaksi ulkoiluvaatteita, niin tarkistutathan tontuilla, että vaatteissa on kunnon heijastimet, jotta liikkuisimme pimeässäkin fiksusti.

Jouluaattoon on enää muutama päivä. Täällä Kuopiossa on jo valkoinen maa. Miten siellä Korvatunturilla? Järvet ovat saaneet jääpeitteen, mutta jää on vielä paikoin tosi heikko. Kun lähdette Korvatunturilta Kuopiota kohti, varoitathan tonttuja, että järven jäille ei ole vielä mitään asiaa. Hyvää joulua sinne Korvatunturillekin!

Jouluaattona tavataan tai jos et ennätä meidän kaikkien koteihin, toimita joulupaketit ovelle tai kuusen alle.

Lisää säkkiin paketti, jossa on suvaitsevaisuutta ja toisten huomioimista!


Terveisin Erja-rehtori, oppilaat ja henkilökunta Pyörön ja Pitkälahden kouluista

Kommentit