MIELIPIDE: Valinnaisaineet koulussa



Koulussa voi joutua valitsemaan valinnaisaineeksi aineita, joista ei pidä, koska suomalaisissa kouluissa on liian vähän erilaisia valinnaisaineita. Ei ole tarpeeksi valinnanvaraa. Valinnaisaineita pitäisi olla enemmän, jotta oppilaat oppisivat enemmän erilaisia juttuja ja heillä olisi kivempaa. Tiedän monen, joka on valinnut itselleen mieleisen valinnaisaineen, mutta ei ole saanut sitä. Mietipä jos valitset itsellesi esimerkiksi valinnaisaineeksi musiikin, josta pidät, mutta saatkin liikuntaa valinnaisaineeksi, jota vihaat. Ei olisi kivaa, vai mitä? 

Kouluissa on aina samoja tylsiä valinnaisaineita, eikö olisi aika antaa oppilaiden tehdä omia valinnaisaineita? Esimerkiksi jonkinlaisia kerhoja kuten japanilaisissa kouluissa. Japanissa ne ovat oppimäärään kuulumattomia, mutta Suomessa ne voitaisiin muuttaa oppimäärään kuuluviin. Siellä on kahdentyyppisiä kerhoja, urheilu- ja kulttuurikerhoja. Kerhoina on esimerkiksi pesäpalloa, jalkapalloa, judoa, kendoa, yleisurheilua, uintia, rugbya, kaunokirjoitusta, kuoroa, torvisoittokunta, kukka-asettelutaidetta ja lisää erilaisia kerhoja. 

Toivoisin, että Suomen kouluihin tulisi kerhoja, jotka toimisivat valinnaisaineina. Se olisi mahtavaa ja tekisi koulunkäynnistä paljon mukavampaa ja kiinnostavampaa. 


Kirjoittaja on 8. luokan oppilas

Kommentit