Viimeisiä viedään...

Ihan vielä ei ysejä voitu päästää kesälaitumelle, vaikka potkiaisia tänään vietimmekin. Viimeiset viikot ovat kuitenkin yseillä jo käsillä. Vielä muutama viikko ja sitten peruskoulu on takana. Vaikka ajankohta onkin poikkeuksellinen, ei muista perinteistä tässäkään juhlassa tingitty. Potkiaisia vietettiin onnistuneesti Maailma 2030-hengessä. Kilpailujen palkintoina oli mm. itse ommeltuja kangaskasseja. Huomionosoituksia saivat tänäkin vuonna eri tavoilla ansioituneet oppilaat, esimerkiksi vuoden pari, vuoden jonne ja vuoden aktiivi. 

Opettajatkin erottuivat käytäväkuvasta värikkyydellään, sillä he olivat sonnustautuneet vapun kunniaksi eriskummallisiin päähineisiin. Voiton päähinekilpailussa vei apulaisjohtaja Antti, jonka armeijahenkinen kypärä herätti oppilaissa ilmeisen paljon kunnioitusta. 







Kommentit